Vuoden pettymys: miljoonapotti kuivui kokoon

29.12.2008

Mitä luulet, kestäisikö oma kanttisi pettymystä, jonka uusiseelantilainen kasinopelaaja koki? Otagolainen mielenterveystyöntekijä Verna Brown sai hetken aikaa kuvitella olevansa miljonääri, kun videopokeri näytti Brownin voittaneen 42 miljoonan Uuden-Seelannin dollarin jackpotin — siis rouheat 17 miljoonaa euroa.


Valitettavasti Brown joutui pettymään, sillä kone vilkutti jackpot-valon lisäksi vikavaloa. Paikalle kutsuttiin teknikko, joka totesi koneen vialliseksi. Osia koneesta lähetettiin vielä varmuuden vuoksi Japaniin asti, joten kesti 2,5 viikkoa ennen kuin lopulta saatiin viimeisen päälle varma tieto siitä että jättivoitto meni sivu suun. Hotellin omistajille tieto oli tietysti melkoinen helpotus.

Aivan tyhjin käsin Brown ei sentään joutunut jäämään, 17 miljoonan euron sijasta hän voitti noin 200 euroa. Brown lienee suhteellisen täyspäinen ihminen, sillä hän ilmoitti, ettei oikeastaan kaipaakaan miljoonaomaisuutta ja on aivan tyytyväinen pienempäänkin voittoon.

Bottom