Top

Puolalaiset rakastavat hedelmäpelejä

Puolalaiset ovat innostuneet pelaamaan uhkapelejä runsain määrin, kertoo puolalainen sanomalehti Puls Biznesu. Puolalaiset sijoittavat tänä vuonna arvioiden perusteella yli 5 miljardia euroa uhkapeleihin. Tämä summa on enemmän kuin kaksinkertainen vuoden 2006 lukuihin verrattuna ja suurempi kuin se summa, mitä puolalaiset käyttävät vaikkapa oluen ostamiseen tai terveydenhoitopalveluihin.

Puolan lippuJos kasinopelien suosion kasvu Puolassa jatkuu nykyistä tahtia, Puls Biznesun laskelmien mukaan vuonna 2009 uhkapelaaminen olisi Puolassa bisneksenä samaa tasoa mobiiliviestinnän kanssa. Viime vuonna puolalaiset käyttivät uhkapeleihin noin 3,7 miljardia euroa virallisten ministeriötilastojen mukaan.

Puolaisten suosikki on vanha kunnon hedelmäpeli. Maassa on pelikoneita noin 35 000 kappaletta. Vertailuluvuksi käy se, että Suomessa on RAY:n automaatteja noin 17 000 kappaletta. Hedelmäpelien suosio on kasvanut kaikista uhkapeleistä eniten, muut pelit ovat kasvattaneet vetovoimaansa rauhallisemmin.

Bottom